Rokotusiltapäivät torstaisin klo 16-17 ilman ajanvarausta
Lemmikki saattaa olla leikkauksen jälkeen tokkurainen ja nukkua jonkin aikaa. Nukkuvalla potilaalla on hyvä olla peitto päällä, jotta sen ruumiinlämpö pysyy sopivana. Lemmikin tassuja voi tunnustella ruumiinlämmön tarkistamiseksi, ne eivät saisi olla kylmät. Jos lemmikki tuntuu viileältä, peiton alle voi laittaa vesipullon, jossa on kädenlämpöistä vettä. Anna ruokaa lemmikille vasta, kun se on kunnolla herännyt. Vettä voi tarjota aikaisemminkin, kunhan lemmikki itse haluaa sitä juoda.
Mikäli lemmikillä on leikkaushaava, on tärkeää, ettei se pääse nuolemaan sitä tai repimään tikkejä. Alkuvaiheessa käytetään kauluria tai suojaavaa pukua estämään lemmikkiä pääsemästä käsiksi haavaan. Kauluria on tarpeen käyttää yleensä 1-2 viikkoa.
Jos haavan päällä on haavataitos, ota se pois 1-2 päivän päästä leikkauksesta. Pidä huoli, että haava-alue pysyy puhtaana, ja suojaa se tarvittaessa likaantumiselta. Mikäli haava-alueet kastuvat tai likaantuvat, ne suihkutellaan puhtaaksi ja kuivataan puhtaalla pyyhkeellä hellävaraisesti.
Jos lemmikki on kovin väsynyt, apaattinen ja ruokahaluton vielä pari päivää leikkauksen jälkeenkin, ota yhteyttä eläinlääkäriimme. Lemmikin lämpötilaa voi myös seurata ensimmäisen viikon aikana leikkauksen jälkeen. Lämpö mitataan lemmikin peräaukosta kuumemittarilla. Normaalilämpö on noin 38-39 astetta C. Jos siinä muutoksia, ota myös yhteyttä meihin.
Toipumisaika on noin kaksi viikkoa, kunnes haava-alue on täysin parantunut. Haavan täytyy olla täysin kuiva, eikä se saa häiritä lemmikkiä. Jos haava punoittaa, tuntuu kostealta tai tikit ovat auenneet, ota HETI yhteyttä klinikallemme.
Käytämme leikkauksissa kahdenlaisia tikkejä: itsestään sulavia ja sulamattomia. Näkyvät tikit poistetaan yleensä noin 8-12 päivän kuluttua leikkauksesta. Sulamattomat tikit poistetaan klinikalla haavakontrollin yhteydessä. Itsestään sulavia tikkejä tulee tarkkailla: jos niitä näkyy kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen, poista ne varovasti tai käänny eläinlääkärisi puoleen. Leikkauskäynnillä kerrotaan aina, millaisista tikeistä on kyse.
Kissa ei normaalisti juuri välitä haavastaan, mutta jos se nuolee leikkaushaavaa jatkuvasti, ole meihin yhteydessä.
Jos kissalla on verkkopuku, voi pukua pitää päällä 3-5 päivää. Joskus kissa repii puvun itse pois päältään jo aikaisemmin. Jos haavan ja verkkopuvun välissä oleva haavataitos kastuu, vaihda se puhtaaseen ja kuivaan taitokseen. Tikit ovat yleensä itsestään sulavia.
Pidä kauluri koiran päässä kahden viikon ajan leikkauksen jälkeen. Hyppäämistä ja riehumista tulee välttää 2-3 viikon ajan.
HUOM! TÄHYSTYKSELLÄ TEHDYISSÄ LEIKKAUKSISSA TOIPUMISAIKA ON LYHYEMPI.
Lemmikki voi olla jo hereillä, heräämässä tai nukkua kun se haetaan kotiin leikkauksen jälkeen. Jos lemmikki on vielä unessa, huolehtikaa, että se pysyy lämpimänä esimerkiksi laittamalla peitto päälle. Heräämisen yhteydessä saattaa esiintyä ohimenevää levottomuutta ja oksentelua. Lemmikki voi vaikuttaa tuskaiselta, mutta se on saanut useimmiten kipulääkityksen, jonka vaikutus kestää vähintään 12 tuntia.
Jos lemmikillä on iso haava alavatsassa, muistakaa tukea sen takapäätä aina, kun nostatte sitä, ettei haava aukea. Ruokaa ja juomaa saa antaa vasta, kun lemmikki on täysin hereillä.
Verenvuoto:
Joskus ensimmäisenä iltana leikkauksen jälkeen esiintyy verenvuotoa. Haava-alueelle voi kertyä verta ja kudosnestettä, jotka lemmikin lähtiessä liikkeelle vuotavat haavan raoista. Vuoto saattaa vaikuttaa runsaalta, mutta ei ole vaarallista, mikäli ikenet eivät muutu valkoisiksi.
Haava-alueelle voi tehdä tarvittaessa painositeen yön ajaksi, esimerkiksi taittelemalle käsipyyhkeestä tukevan taitoksen ja sitomalla se haavan päälle ideaalisidettä käyttäen. Ideaaliside menee lemmikin ympäri niin, että taitos pysyy haavan päällä.
Haavan hoito:
Haava ei yleensä tarvitse muuta hoitoa, kuin tarkkailua. Haava-alueen täytyy kuitenkin pysyä puhtaana. Jos haava-alueella on likaa tai paljon verta, pyyhi se pois puhtaalla taitoksella. Vettä voi käyttää tarpeen mukaan. Jos haava erittää paljon kudosnesteitä, sitä voi myös suihkutella vedellä.
Tulehtumisen estämiseksi lemmikki EI SAA päästä nuolemaan, hankaamaan tai raapimaan haavaa. Nuoleminen estetään yleensä käyttämällä lemmikillä kauluria aina, kun se ei ole välittömän silmälläpidon alla.
Liikunta:
Tarpeilleen lemmikin tulee päästä ulos talutettuna. Ulkoillessa on varmistettava, ettei haava pääse likaantumaan. Tavallisimmin pehmytkudosleikkauksissa, kuten kohdunpoistossa, paranemisaika on kaksi viikkoa.
HUOM! Nämä kotihoito-ohjeet ovat yleisiä, eivätkä päde kaikkiin potilaisiin. Varmista aina eläinlääkäriltäsi oman lemmikkisi hoito-ohjeet.
Jos et ole varma, mikä toimenpide sinun tulee varata, soitathan meille.